Elokuvakokemuksia.
Perjantain aamu tv:ssä arvosteltiin elokuva Coco avant Chanel. Tuon arvostelun perusteella päätin mennä katsomaan elokuvaa. Arvostelijat antoivat elokuvalle kolme tähteä. Perusteluissa mainittiin, että Chanelista on jo aiemmin tehty saman kaltainen episodi. Arvostelijat olisivat kaivanneet enemmän tarinaa itse muotitalon synnystä, jota mielestäni siinä oli kyllä ihan tarpeeksi. Elokuva oli tai on rakkaustarina.
Ranskassa vaikuttanut Gabrielle Bonheur alias Chanel oli muotialan uranuurtaja. Hän muun muassa perusti Chanelin muotitalon, joka on vieläkin yksi maailman johtavista muotitaloista, vaikka se perustettiin jo 1910.
Miten köyhästä orpotytöstä sitten tuli maailman laajuista mainetta niittänyt muotialan huippu osaaja?
No, jokaisen menestyvän naisen takana on mies.
Onneton ja onnellinen rakkaustarina siivittää elokuvaa.
Rikkaus ja irstaus, köyhyys ja päättäväisyys lyö kättä Chanelin elämässä- niin ja tietty oikeat ihmissuhteet.
Näyttelijäsuoritus - vaikka en todella osaa arvostella näyttelijöiden suorituksia, niin siitä huolimatta Audrey Tautoun suoritus oli hyvä. Andreyn ilmeet ja eleet kertoivat - mitä nuori Chanel elämältään halusi.
Ex temopre matka
Ex tempore on latinaa ja tarkoittaa valmistautumattomuutta: lähde wikipedia.
Sanan täydessä merkityksessä ex tempore lähdin pikkuakan kanssa ruoka-, kirja- musiikki- ja viinimessuille Helsinkiin.
Liput, joita oli kolme kappaletta saimme sukulaistytöltä. Hesan päästä otimme toisen sukulaistytön matkaan mukaan ja niin meittii oli kolme kiinnostunutta matkassa. Minä henk. koht. olin kiinnostunut kirjamessuista ja viinistä, mutta pikkuakat olivat kiinnostuneita enemmänkin ruokamessuista ja sitten pikkuriikkisesti kirjamessuista.
Kirjamessuihin kylläkin tarvitsee mennä suunnitelmallisesti, silloin pystyy bongaamaan kaikki mielenkiintoiset luennot, kuten viimevuonna Vammalassa. Vammalassa osallistuin luennolle, jossa kerrottiin lukupiiristä tai piireistä ja sitten olin kuuntelemassa, kun Matti Kassila kertoi aiheesta Mika Waltari ja Waltarin romaanien pohjalta tehdyistä elokuvaohjauksista - uskomattoman hauska tilaisuus.
No niin tällä kertaa jäi luennot, mutta sain mitä hain eli tutustuin sähköiseen kirjaan.
En kylläkään usko, että sähköinen kirja pyyhkäisee oikean kirjan maailmankartalta. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa ja varmasti saa matkailijoiden suosion, sillä onhan kirja joka painaa, ei juuri mitään verrattuna painettuun kirjaan mukava ottaa matkalle mukaan.

Kävelystä puheen ollen
Tänä syksynä on ollut niin kauniita kelejä, että olen ottanut kuntoiluohjelman pariin kävelyn ja juoksun. Maisemia joissa talsii, täytyy olla enemmän kuin yksi ainoa reitti, että ei käy tylsäksi.
Juoksemisessa otin sellaisen ohjelman, että juoksin ensin ihan pienen matkan ja sitten seuraavalla kerralla pidensin sitä matkaa ja niin edelleen. Tuntuu naurettavalta kertoa tätä, varsinkin kun lukee noiden maratoonareiden juoksulenkkejä. No joka tapauksessa, kun aloitin juoksemisen niin en jaksanut juosta tuskin sataa metriä enempää yhteen soittoon, mutta nyt menee jo kilometri ihan kepeesti. Niin kepeesti, että täytyy pidätellä ettei tule liian hyväksi juoksijaksi=).
Tuolla ohjelmalla on vain se paha puoli, että reitin täytyy olla sama, muuten ei pysy juostujen matkojen pituus hanskassa. Viimeksi, kun juoksin niin huomasin syyn miksi en jaksa juosta kovin pitkiä matkoja. Ensinnäkin jännitin vaikka en sitä ole aikaisemmin huomannut ja toiseksi en hengittänyt. Toisin sanoen juoksin pää punaisena, enkä päässyt eteen päin en sitten millään.
Eilen vaihdoin autooni talvirenkaat. Tänä vuonna talvi ei päässyt yllättämään.
Tänään kävin pesemässä ja vahauttamassa autoni. Siinä oli kunto-ohjelmaa ihan tarpeeksi.

Kirjasatoa
En ikunas kikunas olisi uskonut, että niinkin tylsä aihe, kuin pankkikriisi 1990 luvulla voidaan kirjoittaa niin mielenkiintoisella tavalla, kun Mauno Saari on kirjoittanut teoksessaan Näkymätön käsi - Gummerus 2006.
No niin, se teos vähän valotti minunkin näkemyksiä tuosta ajasta. Silloin, 1990-luvulla minulla sattui olemaan vankat mielipiteet ko. touhusta.
Olen viimeaikoina suosinut noita yhteiskunnallisia kirjoja.
Olisiko hyvä motto - Kannattaa lukea niin luulee vähemmän. Kannattaa kysyä niin luulee vähemmän.

Loistavaa
Luin Haapalan Kirsin juttua, ja sieltä sain idean.
Minulla olisi myytävänä hyväkuntoinen täysmäntyinen käsin tehty lapsenkehto.
Ja sitten voisin myydä potkukelkan. Sopii mainiosti alle kouluikäisen potkutteluun.

Pysytään aiheessa.
En varmaan ole muistanut kertoa teille, että on tulossa juhlat.
Juhlia varten ostin numeroa liian pienen mekon. Siinä sitten oli hyvä syy alkaa pienentämään vähän itseään. Missään tapauksessa en ole laihdutuskuurilla ;painoindeksi on 24.4 eli ihannepaino - tosin rupeaa hipomaan ylärajaa.
Tiukka joogatreeni, ja ensimmäisen viikon aikana huomasin tuloksia.
Minun nahkahousut, jotka on lojunut kaapissa pitämättömänä mahtui päälle ja kiinni VAU. Niin ikään farkkuhame ja itse tehty pikkumusta kaikki mahtuu päälle - tosin jotkin noista vaatekappaleista vielä vähän kiristää, mutta se, että ei tarvitse olla nälissään on riemastuttava juttu.
Kävin tätä uutta harrastusta varten ostamassa askelmittarin varmistaakseni, että saan tarpeeksi liikuntaa. Siinä samalla tuli ostettua puntari, oike tikitaalinen, joka punnitsee 100g tarkkuudella - lupasi valmistaja. Askelmittari toimii loistavasti niin myös puntari.
Punnituksen hauskuus tuli ilmi tänä aamuna. Illalla ennen kun menin nukkumaan punnitsin itseni:painoindeksi on kohillaan. Aamulla kun heräsin juoksin suoraan puntariin ja kappas vaan paino oli vähän alentunut. Olin siis nukkuessani kuluttanut jonkin verran energiaa. Suoritin aamutoimet -pisut, pesut ja pusut. Punnitsin itseni uudelleen ja kappas vaan paino oli tippunut lisää. Join aamukahvit ja tein päivän joogatreenin. Paino oli tippunut entisestään. Niin, että kyllä se jumppakin kuluttaa energiaa, ja toisaalta tuli siinä sivussa todistettua puntarin valmistajan lupaama 100g tarkkuus.
Se, mikä on kaikkein mukavinta koko tässä touhussa on, että minun lempivaatteet mahtuu taasen päälle.

Että osaa olla mielenkiintoista
Edessäni on lehti nimeltään Taloustieto.
Täällä on artikkeli otsikolla "Järki mukaan ruokapöytään".
Minna Petäinen on haastatellut genomisen ravitsemuksen profesoria Raija Tahvosta.
Artikkelissa kerrotaan, että ei kaikki ole menetetty vaikka olisimme saaneetkin vanhemmiltamme ns. huonoja geenejä. Raija Tahvonen sanoo "kun tunnemme sekä genomiikka että genetiikka, pystymme tuottamaan tietylle geenivirheelle personoitua ravintoa". Siis toisin sanoen ravinnossa on aineita jotka, säätelevät myös geenejämme. Totta kai selvää pässin lihaa, eihän ne geenit ilman ravitoa pysty elämään ja kuljettamaan biologista informaatiota. No niin kylläpä tuli sellaista tekstiä, että upposi minuun kuin sulaan voihin.
Ajatelkaa edesmennyt äitinikin veteli suolasilakkaa, kuin simo hilloa ja napsi siinä sivussa sitten nesteenpoistolääkkeitä. Sen sijaan, jos silloin olisi osannut ajatella vähän enemmän, niin olisi syönyt kaalia ja paljon, sillä kun on nestettä poistava vaikutus.
Marjat, vihannekset ja kokojyvävilja ovat suositeltavia ravinnon lähteitä kertoopi artikkeli. Niin ja tietenkin myös liikunta. Tämä on sikäli hyvä artikkeli, että siinä sanotaan ihan selvällä suomenkielellä, että juhlat ovat herkuttelun aikaa. Sopii minulle vallan mainiosti.
Niin se maailma muutuu Eskoseni by Aleksis Kivi.
Ennen suuria sotia tavallinen pullansiivu oli suurta herkkua ja sitä leivottiin jouluksi ja juhannukseksi. Nykyään syödään viinereitä iltapäiväkahvin kera.
En olisi uskonut, että Taloustieto tuottaa näinkin hyviä juttuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)